Edunvalvontavaltakirja

Edunvalvontavaltakirja on asiakirja, jossa määrätään, kuka hoitaa valtuutuksen antaneen henkilön etuja toimintakyvyn heikentyessä. Omien asioiden hoito voi vaikeutua esimerkiksi sairauden, muutoin heikentyneen terveydentilan, henkisen toiminnan häiriintymisen tai muun vastaavan syyn vuoksi. Valtakirja on tehtävä ennen kuin omien asioiden hoitokyky alenee merkittävästi.

Edunvalvontavaltakirja lakimieheltä

Asiakkaidemme kokemuksia

Palveluntarjoaja – Asianajotoimisto Legistum Oy

Asianajotoimisto Legistum Oy on lakiasioiden asiantuntija, tarjoamme liikejuridiikan ja perhejuridiikan palveluita niin arkipäivän lakiasioissa kuin myös laajoissa ja vaativissa yritysjärjestelyissä. Legistum on perustettu vuonna 2000, jonka jälkeen yhtiö on kasvanut keskisuureksi suomalaiseksi asianajotoimistoksi. Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Seinäjoella, Jyväskylässä, Saarijärvellä ja Tallinnassa.

Tutustu Asianajotoimisto Legistumin muuhun henkilökuntaan

Miksi kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen edunvalvontavaltakirjan laadinnassa?

Oikeusministeriön ohjeen mukaan on suositeltavaa teetättää edunvalvontavaltakirja asiantuntijalla, jotta valtakirja täyttää sille asetetut, laissa määritellyt vaatimukset. Asiakirja on määrämuotoinen asiakirja ja lain vaatimia muotomääräyksiä on noudatettava, jotta valtuutus olisi pätevä. Edunvalvontavaltakirja tehdään asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti, joten niiden sisältö voi vaihdella. Asiantuntija osaa parhaiten neuvoa oikean tyyppisen asiakirjan laatimisessa.

Kuuntele haastattelu edunvalvonnasta Yle Puheella.

Edunvalvontavaltakirjoja kokemuksella

”Vastaan Asianajotoimisto Legistum Oy:ssä avioehtosopimusten, testamenttien, perukirjojen, edunvalvontavaltakirjojen ja ositussopimusten laatimisesta. Laadin vuosittain satoja näitä asiakirjoja. Kyseisten asiakirjojen laatiminen kannattaa, koska niiden avulla vältytään usein hankalilta riidoilta esimerkiksi avioerotilanteessa, kun asioista on sovittu aiemmin sovussa. Ennakkoon laadittuna asiakirjat myös säästävät aikaa sekä rahaa, kun ei tarvitse riidellä esimerkiksi omaisuuden jakamisesta. Varsinkin jos toinen puolisoista on yrittäjä, voidaan yritystoiminta sulkea avioehdolla avio-oikeuden ulkopuolelle ja näin vältetään usein hankala yrityksen arvon määrittäminen osituksessa. Huomion arvoista on, että yritysomaisuus voidaan myös testamentata. Nykyisin saadaan myös perinnöksi erilaista omaisuutta (kuten kesämökkejä ja osakkeita), joka on järkevää suojata oman elämäntilanteen muutosten varalta. ” kertoo asianajaja Kirsi Wähäaho

Haluatko kysyä lisää valtakirjasta?

Ota yhteyttä asianajajaamme

Ota yhteyttä